Terveydenhuolto
Ei turhia käyntejä – usein aika on liian lyhyt. Potilas ei ehdi sanoa asiaansa, lääkäri ei ehdi ymmärtää sanomaa.
Kun potilaita hoidetaan, käsitellään vain yksi vaiva kerrallaan, huolimatta siitä että vaivaan usein liittyy monta tekijää ja syytä.
Tie lääkärin luo on vaikea ja kivinen – jonotusta, odotusta, piippausta, tuuttausta, automaatti kertoo että lääkäri soittaa teille 3 tunnin päästä, te istutte ja odotatte kunnes operaattori katkaisee puhelun.
Potilaan kuunteleminen on tärkeää, sillä moni potilas osaa itsekin sanoa mikä hänet parantaa. Ihmisen paranemiselle on tärkeää että hän saa osallistua itse oman terveytensä hoitoon ja ylläpitoon. Terveydenhuollon ammattihenkilöillä tulisi olla koulutusta
ohjata ja neuvoa potilaitaan heidän valinnoissaan. Vika ei ole lääkärissä vaan järjestelmässä.
Minulla on huoli nuorista. Nuoret käyttävät masennuslääkkeitä yhä nuorempina ja niiden käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Nuoruuteen kuuluu tietynlainen kasvamisen tuska, mutta sillä ei ole tavallisesti masennuksen kanssa mitään tekemistä ja ainakaan sitä ei tulisi hoitaa pelkillä masennuslääkkeillä. Lähinnä tarvitaan välittämistä ja tukea lähiympäristöltä ja koululta ja keinoja tukea perheen hyvinvointia.